Saarna loppiaisena 6.1.2009 Töölön kirkossa

Matt. 2:1—12 ”Jeesus – koko kansalle ja kaikille kansoille”

”Mitkä ovat itämaan tietäjien nimet?” kysyttiin lapselta. ”Kasper, Jesper ja Joonatan”, tuli vastaus kuin pyssyn suusta. Kardemumman kaupungin satuhahmot – kolme iloista rosvoa – sekoittuivat tietäjiin. Erehdys ei ollut kuitenkaan vakava, eihän Matteuskaan kerro itämaan tietäjien nimiä eikä edes lukumäärää. Perimätieto on välittänyt heidän niminään Kaspar, Melchior ja Balthasar.

En aio tässä saarnassa käsitellä kuitenkaan itämaan tietäjiä enkä heidän nimiään ja lahjojaan. En puhu myöskään Betlehemin tähdestä ja erilaisista selityksistä sen ymmärtämiseksi. Olennaista länsimaisten kirkkojen loppiaisessa on se, että ensimmäiset pakanat tulivat Jeesuksen luo. Heidän kysymyksensä kuului: ”Missä on se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt?”

Jeesus koko kansalle

Juutalaisten kuningas! Palatkaamme ajassa taaksepäin ensimmäiseen jouluun Betlehemin kedolla. Enkeli, taivaallinen sanansaattaja, kertoi uutisen pelästyneille paimenille: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” (Luuk. 2:10) Koko kansalle, ei siis kaikille kansoille! Tämä kansa oli Israel, Jumalan omaisuuskansa. Israelin vanhin päivittäin ilmestyvä sanomalehti kantaa hepreankielistä nimeä Haaretz, Se maa. Sille maalle ja siinä asuvalle kansalle oli joulun tulo ennustettu jo satoja vuosia aiemmin esimerkiksi profeetta Jesajan suulla. ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 9:1) ”Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi.” (Jes. 60:1) Betlehemistä kaikunut ilosanoma julistettiin ja ymmärrettiin alun perin siten, että se koski vain yhtä maailman monista kansoista. Juutalaisilla on tapana jakaa maailman kansat kahteen ryhmään, juutalaisiin ja pakanoihin.

Jeesus kaikille kansoille

Vain kahdeksan päivää myöhemmin ensimmäinen ihminen tajusi, että Jeesus tuli pelastukseksi kaikille kansoille. Kun Jeesus tuotiin Jerusalemin temppeliin ympärileikattavaksi, hänet kohtasi hurskas Simeon. Vähänpä hän tiesi ennalta tämän kohtaamisen merkityksestä! Hän kuului niihin maan hiljaisiin, jotka odottivat ”Israelille luvattua lohdutusta” (Luuk. 2:25). Kun hän sai Jeesus-lapsen käsivarsilleen, Pyhä Henki avasi hänen silmänsä. Yhtäkkiä hän näki Jeesuksessa Jumalan lupaaman pelastuksen, ”jonka olet kaikille kansoille valmistanut”, ”valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille” (Luuk. 2:30—32). Vallankumouksellinen hetki: Jeesus kuului myös kaikille maailman kansoille! Sekä Israelille että pakanoille!

Erityisesti Paavali sai tehtäväkseen viedä evankeliumin pakanakansoille. On sanottu, että hänellä oli missionaarinen salaisuuskäsite. Rooman kristityille hän esitti edellä mainitsemani sekä-että -ratkaisun näin: ”Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia – – Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan – – .” (Room. 15:8—9) Efesoksen kristityille hän kertoi siitä näin: ”[Kristuksen salaisuutta] ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille: muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen.” (Ef. 3:6)

Vuoteen 300 mennessä evankeliumi oli levinnyt ja seurakuntia oli syntynyt kaikkialle Rooman valtakunnan alueelle, Afrikan itä- ja pohjoisosiin, Aasian länsi- ja keskiosiin sekä Intian niemimaalle.

Jeesus Suomen kansalle

Entä Suomi? Kristinusko tuli pakanalliseen Suomeen 1100-luvun alussa. Historiantutkijat ovat sanoneet, että se saapui Lounais-Suomeen ja Karjalaan hiljalleen, itsestään melua pitämättä, pakottamatta. Ensimmäisen suomenkielisen Raamattumme – ”Biblia, Se on Coco Pyhä Raamattu Suomexi” – saimme vuonna 1642. Ensimmäinen suomenkielinen virsikirja ilmestyi jo 1580-luvun alussa. Mutta miten on mahdollista, että Paavalin missionaarinen salaisuuskäsite paljastui kirkollemme vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen? Evankeliumia oli meillä saarnattu jo 700 vuotta, kun keisari Aleksanteri II myönsi riemujuhlaluvan vuonna 1857 ja senaatti antoi julistuksen, että juhlaa vietetään 18. kesäkuuta. Esivalta määräsi papiston keräämään lähetyskolehdin. Kolehtiin kertyi 4.350,05 hopearuplaa, nykyrahassa jopa noin 77.000 euroa. Keisari päätti, että kolehtivarat käytetään kirkon lähetysseuran perustamiseen.

Parin viikon päästä eli Pyhän Henrikin päivänä 19.1. tulee 150 vuotta täyteen kirkkomme oman lähetysjärjestön Suomen Lähetysseuran perustamisesta. Perustamisasiakirjassa todetaan nimenomaan, että Lähetysseura perustetaan ”hoitamaan Suomen kirkolle kuuluvaa lähetystehtävää”. Tätä juhlavuotta vietetään siis syystä koko kirkkomme lähetystyön juhlavuotena. Mutta miksi lähetystyö koettiin yhtäkkiä tärkeänä 150 vuotta sitten? Lähetysseuran perustajien perustelu oli selkeä: kirkon hengellisen elämän täyteys edellyttää sen kantavan oman kansainvälisen vastuunsa. ”Jos kirkko pysyy hengellisesti täytenä, siihen kuuluu lähetettynä oleminen”, piispa Simo Peura on todennut hiljattain.

Yksi Lähetysseuran perustajista oli kirjailija Sakari Topelius – merkittävä tieto ollessamme juuri hänen nimeään kantavan kadun varrella. Itselleni ovat tärkeitä ne sanat, jotka Topelius kirjoitti omaan lehteensä Helsingfors Tidningar Lähetysseuran perustamisen jälkeen: ”Vihdoinkin Suomen kansa on astunut kuokkavieraan paikalta maailman kansojen joukkoon.”

Valoa kohti

Topeliuksen haudalle Hietaniemen hautausmaalle pystytettiin vuonna 1905 Walter Runebergin veistämä hautapatsas Valoa kohti. Valoa kohti lähtivät aikanaan itämaan tietäjät. Valoa kohti kuljemme me suomalaiset, kun päivä pitenee minuutti minuutilta. Valoa kohti on myös kristityn suunta. ”Jeesus, maailman valo”, kuten loppiaisen aihe kuuluu. Mutta Jeesus sanoi myös opetuslapsilleen: ”Te olette maailman valo” (Matt. 5:14). Loppiainen muistuttaa saamastamme tehtävästä viedä Kristus-valoa kaikkialle maailmaan. ”On parempi sytyttää kynttilä kuin kirota maailman pimeyttä”, sanovat kiinalaiset osuvasti. Mutta tehtävää edeltää aina lahja, käskyä kutsu, lähetystyötä itse evankeliumi.

Valoa kohti kulkevat myös etiopialaiset sisaremme ja veljemme, jotka viettävät joulua huomenna, 7.1. Heillä on mielestäni maailman kaunein joulutervehdys: ”Onpa hyvä, että pääsemme Hänen syntymänsä valoon!” Kuulijani, olethan Sinä päässyt tähän valoon? Silloin loppiainen ei ole minkään loppu, vaan uuden alku, uuden elämän ja jopa uuden elämäntehtävän.

On sanottu kuvaavasti, että lähetystyö alkaa alttarilta. Kristus sanoi antavansa itsensä, ”että maailma saisi elää” (Joh. 6:51). Latinankielinen jumalanpalvelus päättyy sanoihin Ite, missa est. Se voidaan kääntää ainakin kahdella tavalla: Menkää, messu on päättynyt, tai – kuten nyt haluaisin sanoa – Menkää, teidät on lähetetty.