Luuk. 15-17 Lukkarissa nro 3/2009

Nuorten raamatunlukuopas Lukkari

Luuk. 15:1—10

Etsintäkuulutus: etsitään yhtä ihmistä

Luukkaan evankeliumin 15. lukua voisi kutsua kadonneiden luvuksi. Tässä alkujaksossa on kyse kadonneesta lampaasta ja hopearahasta. Luukkaan ydinjae kuuluukin: ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan” (Luuk. 19:10).

Miten tärkeä sinulle on yksi prosentti? Jos omistat sata levyä tai kymmenen muotivaatetta ja yksi niistä hukkuu, mitä teet? Tyydyt siihen, että jäihän sinulle vielä 99 upeata levyä ja yhdeksän hienoa vaatetta, etkä jää harmittelemaan yhden hävinneen perään? Vai pidätkö huoneessasi suursiivouksen sen yhdenkin löytämiseksi?

Jumala on tarkoittanut jokaisen ihmisen elämään yhteydessään. Siksi hän tahtoo luokseen yhdenkin vielä karkuteillä olevan luomuksensa. Raamattu voidaan ymmärtää Jumalan etsintäkuulutukseksi. Jokaisen löydetyn hän haluaa liittää jäseneksi omaan etsintäpartioonsa. Nuorenkin ihmisarvo on siinä, että hän on Jumalan luoma ja Kristuksen lunastama.

 
Luuk. 15:11—32

Löytynyt: pakana

Luvun kolmas kadonnut on isän nuori poika. Jeesuksen opetusta on totuttu kutsumaan tuhlaajapoikakertomukseksi. Nykyinen käännöksemme otsikoi tekstin sanoilla Tuhlaajapoika ja hänen veljensä. Parhaiten tekstistä nousee kolmas otsikko: Rakastava isä ja hänen poikansa.

”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.” Isoveli oli kuin juutalainen, aina Jumalalle kuulunut ja häntä totellut. Pikkuveli rinnastuu puolestaan pakanaan, erillään Jumalasta elävään. ”Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.” Erityisesti Paavali kutsuttiin avaamaan salaisuutta: Kristus on tullut, jotta muutkin kansat kuin juutalaiset saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan (Room. 15:9).

Isä käytti molemmista pojistaan samaa sanaa: Poikani. Näin Jumala sanoo sinustakin, lukijani. Muista, mitä Isoveljestämme sanottiin kerran: ”Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus.” (Hepr. 5:8)

 

Luuk. 16:1—9

Business is business?

Jeesus oli suunnannut kertomuksensa kolmesta kadonneesta hengellisille vastustajilleen. Nyt hänellä on asiaa omille seuraajilleen, siis meille. Tässäkin esiintyy tuhlaajapoika, isäntänsä omaisuutta tuhlannut taloudenhoitaja. Köyhä opiskelija voi vierastaa opetusta epärehellisestä taloudenhoitajasta, mutta Jeesus on puhunut myös uskollisuudesta vähässä (Matt. 25:21, 23).

Ensi lukemalta tuntuu ällistyttävältä, että Jeesus saattoi kehua epärehellisen taloudenhoitajan viisautta! Kehottaako hän siis juonittelemaan sillä, mitä omistamme? Kertomuksen Business director toimi omassa maailmassaan viisaasti petaamalla itselleen tulevaisuutensa. Meitä kristittyjä Jeesus kutsuu kuitenkin valon lapsiksi. Meille kuuluu yksiselitteinen kehotus: ”Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein” (Room.13:12). Koska emme kuulu yölle, varmistamme oman tulevaisuutemme parhaiten turvautumalla Ystävään, joka ottaa meidät aikanaan iäisiin asuntoihinsa.

 

Luuk. 16:10—18

Kutsu kuuliaisuuteen

Torstai on toivoa täynnä (Sweet Thursday), väitti John Steinbeck yhden kirjansa nimessä. Mitä toivon säteitä tarjoaa päivän tekstimme? Eikö siinä kuulu pikemminkin lain moukarin lyönnit?

Jeesuksen opetukset Luukkaan evankeliumin luvuissa 14—18 kuuluvat kaikki samaan asiayhteyteen: hän on viimeistä kertaa matkalla Jerusalemiin, pääkallonpaikalle (katso 13:33, 17:11, 18:31). Hänen puheensa ja tekonsa saivat tästä erityisen painoarvon. Jokainen niistä oli kuin sanankuulijoille ja ihmeiden todistajille jätetty pieni testamentti. Nyt hän haastaa kuulijansa yhden Herran palvelemiseen. ”Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa.”

Sekä kreikan että suomen kuuliaisuutta tarkoittava sana on johdettu verbistä kuulla (esim. ruotsissa ja englannissa sen juurena on verbi totella). Kuuliaisuus Herralle on seurausta hänen kuulemisestaan. Mitä enemmän Kristuksen sana saa asua keskuudessamme (Kol. 3:16), sitä luonnollisempaa on siitä kumpuava kuuliaisuus.

 

Luuk. 16:19—31

Jolla on korvat, se kuulkoon!

Luukas on kuvannut muita evankelistoja enemmän Jeesuksen syntisten, köyhien ja naisten ystäväksi. Vain hän on siksi tallentanut Jeesuksen kertomuksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Se on jatkoa aikaisempien tekstien opetukselle rikkaudesta ja omaisuudesta. Nimeämällä kerjäläisen Lasarukseksi (lyhenne Eleasarista) Jeesus antoi kuulijoilleen jo vinkin: nimi tarkoittaa sitä, jota Jumala auttaa. (Evankeliumien toinen Lasarus tunnetaan Martan ja Marian veljenä Betaniasta, Joh. 11.)

Kertomukselle on ehdotettu parempaakin nimeä: Vertaus kuudesta veljeksestä. Rikkain heistä koki elämänsä karmeimman pettymyksen kuoltuaan: jatkuva ylellinen juhliminen vaihtui tuskaan ja kärsimyksiin tuonelassa. Miten saisi veljet välttämään saman kohtalon? Isä Abrahamin vastaus ei jättänyt selittelylle sijaa. Veljien ikuinen kohtalo määräytyy sen mukaan, miten he suhtautuvat Jumalan lähettämiin sanansaattajiin. Usko syntyy kuulemisesta. Sana yksin ratkaisee!

 

Luuk. 17:1—10

Skandaali!

Skandaalimaista! Iltapäivälehtien lööpit rakastavat skandaaleja, suurta pahennusta aiheuttavia tapahtumia. Jeesuksenkin sanavarastoon kuuluu päivän tekstissämme skandaali, mutta mitä hän tarkoittaa sillä?

Syntiin johtava viettelys on skandaali, kreikan skandalon eli tielle asetettu kompastuskivi. Jeesus ei ole haihattelija vaan realisti: viettelysten täytyy tulla, se on väistämätöntä! ”Mä sulle luvannut en ruusutarhaa”, hoetaan iskelmässä. Kristittyinä emme elä missään ulkomaailmalta suljetussa umpiossa, vaan keskellä syntiin langennutta maailmaa. Luther käytti kiusauksista seuraavaa kuvaa: ”Et voi estää lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä tekemästä pesää pääsi päälle.”

”Pitäkää varanne!” Jeesus sanoi opetuslapsilleen. Mitä on jonkun johdattaminen kiusaukseen ja sitä kautta lankeemukseen? Seksillä kyllästetty elinympäristömme tarjoaa siihen monia mahdollisuuksia. Mutta: Kristuksen veri ”puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista” (Hepr. 9:14).

 

Luuk. 17:11—19

Miten sanotaan?

”Katso Kristus kadulla kulkee ja Hän kurjinta tervehtää. Hän ohi ei kiirehdikään, vaan juttelemaan jää.” Hengellisen laulun sanoma sopii Jeesukseen Samarian ja Galilean rajaseudulla. Hänen ja kymmenen spitaalisen miehen kohtaaminen panee myös meidät tutkimaan omaa kiittämätöntä sisintämme.

Jeesuksen kohtaama näky oli lohduton: ”Spitaalitautia sairastavan tulee käyttää repaleisia vaatteita, pitää hiuksensa hajallaan ja kasvojensa alaosa peitettynä sekä huutaa: ´Saastainen, saastainen!´” (3. Moos. 13:45) Spitaali eristi sitä sairastavan muusta yhteiskunnasta, kuten aids meidän aikanamme. Jeesus oli itse ”kipujen mies, sairauden tuttava ” (Jes. 53:3) ja siksi valmis kohtaamaan kaltaisensa. ”Ja katso nyt mitenkä kätensä Hän ojentaa arpisen ja siihen suo tarttua käden, heikon syntisen ihmisen.”

Vain yksi palasi kiittämään tervehtymisestään – ja hän oli muukalainen, oman aikansa somali. Mihin unohtuu oma kiitokseni Jeesukselle hänen lahjoistaan?

 

Luuk. 17:20—37

Today Tomorrow Toyota?

Selvänäkijöiden, kädestäennustajien, horoskooppien laatijoiden ja henkioppaiden pakeille riittää jonoa omana aikanamme. Mitä minulle tapahtuu ensi viikolla? Onko elämässäni odotettavissa jotain pahaa? Miten opiskeluni sujuvat tänä syksynä? Tulevaisuus kiinnosti myös sekä fariseuksia että opetuslapsia.

Jeesus vastasi esiripun taakse tähyileville kyselijöille kahdella tavalla, jotka näyttävät keskenään ristiriitaisilta. Ensiksi hän väitti, ettei Jumalan valtakunnan tuloa voi tarkkailla ulkoisesti. Sitten hän antoi omilleen kuitenkin tuntomerkkejä, joita havainnoimalla voi päätellä hänen paluunsa ajan lähestymistä. Puhuessaan ajan merkkien tarkkailemista Jeesus käytti teonsanaa, joka kuvaa lääkärin toimintaa hänen seuratessaan taudin oireiden etenemistä.

”Huomisesta en mä tiedä, esirippu eteen jää. Minne aikonetkin viedä, tänään tahdon ylistää.” (”Kiitos kun saan tässä olla”, Anna-Mari Kaskinen)