Israelvartti 18.3.2018

Israelvartti Lahden seurakuntien virkistys- ja lähetyspäivässä 18.3.2018 Luomaniemen toimintakeskuksessa Nastolassa

 

Aloitan tietokilpailukysymyksellä: missä virressä sana Israel mainitaan neljä kertaa? Oikea vastaus on virsi 425 ”Soi kiitosvirsi kerran”. 1. ja 2. säkeistö päättyvät kehotukseen ”Nyt muista, Israel”, kolmas säkeistö sanoihin ”Nyt kuule, Israel!” ja neljäs ”Käy iloon, Israel!”

Tämä virsi on Jaakko Haavion kirjoittama Lina Sandellin laulun pohjalta. Haavio on kertonut, että virsi syntyi Suomen Lähetysseuran työntekijäpäivien yhteydessä vuodenvaihteessa 1961—62. Hänen pitämänsä esitelmän jälkeisessä keskustelussa huomautettiin, että virsikirjassa ei ole Israeliin liittyviä lähetysvirsiä. Yöllä Haavio kirjoitti sitten tämän virren. Seuraava päivänä aikaansaannos luettiin kokoontuneille. Virsikirjan lisävihkoon virsi otettiin jo 1963. (Tauno Väinölä.)

”Virren lähes kaikki kielikuvat nousevat Vanhan testamentin ja juutalaisen uskon sanastosta: kuningas, Messias, laki, Juudan jalopeura, neuvonantaja (Jes. 9:5 Ihmeellinen Neuvontuoja), valtikka, Siion” (Markku Kilpiö).

Israelilla on Raamatussa keskeinen asema. Vanha testamentti on julistusta Jumalasta, hänen tahdostaan ja hänen teoistaan Israelin kansan vaiheissa. Se kertoo Israelin kansan olevan Jumalan valittu kansa, jota kautta pelastus koittaa myös kaikille muille maailman kansoille. Siinainvuorella Jumala sanoi Moosekselle: ”Teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani” (2. Moos. 19:6). Tämän tiedon Mooses välitti edelleen kansalleen: ”Muistakaa, että olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. Herra, teidän Jumalanne, valitsi teidät maailman kaikkien kansojen joukosta omaksi kansakseen” (5. Moos. 7:6, 14:2). Jumala on sanonut myös: ”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni” (Sak. 2:12). Erään kirjan nimenä on osuvasti ”Israel –Jumalan silmäterä, maailman silmätikku”. Jumalasta käytetään VT:ssa toistuvasti nimeä Israelin Pyhä.

”Jumalan ja Israelin välinen liitto käsitti velvollisuuksia ja sitoumuksia, jotka koskivat molempia sopimuspuolia. Jumala sitoutui kohtelemaan Israelia sen erityisaseman mukaisesti, omana kansanaan, ja opettamaan sille hyvän ja siunauksellisen elämän lähtökohdat. Israel sitoutui olemaan kuuliainen Jumalalleen ja elämään Jumalan kansalle sopivaa elämää.” (Petri Merenlahti)

Israelilaiset eivät ominaisuuksiltaan poikenneet muista kansoista. He olivat yhtä syntisiä ja tottelemattomia kuin muutkin eivätkä tästä syystä päässeet erityisasemaan Jumalan edessä. Kyse oli armoon perustuvasta valinnasta. Israelin epäusko ei merkinnyt kuitenkaan sitä, etteivät Jumalan lupaukset voisi toteutua. Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoitti kolme lukua Israelista. Tällöin hän sanoi mm.: ”Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua” (Room. 11:29).

Nimi Israel merkitsee ”Jumala kamppailee” tai ”Jumala hallitsee”. Ensimmäisen kerran se esiintyy Jaakobin painin yhteydessä: ”Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut” (1. Moos. 32:29). Tämä Jaakobille annettu uusi nimi esiintyy Vanhassa testamentissa noin 50 eri kertaa liitettynä Jaakobin henkilökohtaiseen nimeen. Israel-nimestä tuli hyvin varhain myös kansanryhmän nimi. Jaakobin kahdentoista pojan muodostamia sukukuntia ja niistä muodostuvaa yhteisöä alettiin kutsua Israeliksi.

Paavali piti kristillistä seurakuntaa Israelille annettujen lupausten perillisenä:  ”Jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu” (Gal. 3:29). Samassa kirjeessä hän kutsuu kristittyjä Jumalan Israeliksi (6:16). Myös meistä kristityistä käytetään nimitystä omaisuuskansa: ”Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa” (1. Piet. 2:9). Eletään  todeksi tämä kutsumus!